Dr. Phil sivalsi Justin Bieberiä: ”Liian rikas ja vastuuton!”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Maailman tunnetuin televisiopsykologi Dr. Phil hankki taannoin kotiinsa munanmuotoisen kapselin, jossa on ikääntymistä estävää teknologiaa. Nyt nuoruuden lähdettä etsivä tohtori on avannut sanaisen arkkunsa teini-ikäistä Justin Bieberiä koskien.

YouTube
YouTube

Dr. Phil jos kuka on oikea henkilö antamaan ohjeita moniongelmaiselle poptähti Justin Bieberille. Miehen mielestä teinipojan ongelmien syyt johtuvat siitä, että pojalla on erittäin paljon rahaa ja liikaa aikaa, eikä tippaakaan vastuullisuutta.

Dr. Phil kertoi Late Show’ssa vieraillessaan, että Bieberin tulisi palkata itselleen henkilö, joka vahtisi poikaa ja estäisi tekemästä tyhmyyksiä. Moni tahtoisikin nähdä Bieberin Dr. Philin televisio-ohjelman vieraana.

Phillip Calvin McGraw, eli tuttavallisemmin Dr. Phil, saavutti aikanaan suosiota esiintymällä The Oprah Winfrey Show’n säännöllisenä vierailijana. Lopulta mies sai oman nimeään kantavan keskusteluohjelman, jossa hän terapoivaan sävyyn auttaa ihmisiä erilaisissa kriiseissä.