Miehille hämmentäviä kauneusleikkauksia: Kivesten silottelua ja äänen madaltamista

Fitness Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Naiset käyttävät kauneuskirurgien palveluita selkeästi miehiä enemmän, mutta miesten operaatiot ovat yleistyneet rajusti viime vuosien aikana. Sen lisäksi, että miehiltä poistetaan silmäpusseja ja kohotetaan kasvoja, turvautuvat he kirurgin veitseen myös esimerkiksi sukupuolielimiä kaunistaakseen.

Men’s Fitness paljastaa, että kivespussien rypynpoisto-operaatio on hyvin suosittua etenkin Yhdysvaltojen Los Angelesissa. Taannoin George Clooney paljasti käyneensä operaatiossa. Testikkeleiden silottelu maksaa noin 425 euroa ja leikkauksen avulla voidaan poistaa lisäksi genitaalialueen ylimääräistä nahkaa. Kerroimme taannoin myös trendistä, jossa miehet ottavat hiussiirrännäisiä kasvojen alueelle parran ja viiksien saamiseksi.

Kolmas suosittu toimenpide on lihasimplanttien asentaminen. Naiset tahtovat korostaa ulkopuolisia apujaan silikoneilla, joten miksipä miehet eivät turvautuisi samaan keinoon? Kauneuskirurgit vakuuttelevat, että lihasten täytettä ottavat miehet ovat muutenkin yleisesti hyvässä kunnossa, mutta tahtovat korostaa plastiikkakirurgian avulla vartalon komeita kohtia.

Sen lisäksi, että herrat muokkaavat ulkonäköään kauneuskirurgin veitsen alla, varaavat he aikoja ääntä madaltaviin operaatioihin. Toimenpiteessä ruiskutetaan rasvaa äänihuuliin, jolloin mies kuulostaa puhuessaan möreämmältä. Matala ääni on aina yhdistetty miehiseen olemukseen ja hyvästä soundista on hyötyä monissa ammateissa ja ihmissuhteissa.