Nainen, älä itke näiden asioiden takia: ”Täysin turhaa”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Menneiden asioiden sureminen voi olla monelle huono tapa. Se kuitenkin estää menemästä elämässä eteenpäin. Itsesääli ja katkeruus ovat vain kasa pinttyneitä muistoja ja ajatusmalleja, jotka blokkaavat ulkona odottavan mahdollisuuksien maailman.

Jokaiselta neitokaiselta löytyy pöytälaatikostaan Sen Yhden rakastajan kirjeitä. Sen, jota kaivataan edelleen ajoittain salaisesti. Menneen rakkauden takia ei kuitenkaan kannata rakentaa alttaria. Tärkeämpiä ovat ne miehet, jotka ovat tällä hetkellä elämässäsi. Uskollinen poikaystävä, joka jakaa arjen kanssasi.

Tytöt kohtaavat elämänsä varrella ilkeitä tyttöjä. Yhden ystävä voi olla toisen vihollinen. Jouduitpa joskus naisten välisen kettuilun kohteeksi tai et, on hyvä muistaa, että kiusantekijä on yleensä henkisesti heikompi osapuoli. Vaatii jonkinlaista epävarmuutta, että haluaa ylipäätään käyttää aikaansa toisen ihmisen tönimiseen.

Kulttuurin paine pakottaa naiset pohtimaan ulkonäköään. On ehkä katu-uskottavaa vihata peilikuvaansa 15-kesäisenä, mutta kolmekymppisenä tuosta traumasta olisi jo aika päästä yli. Hyväksy itsesi äläkä itke sitä, jos sinulla ei ole Beyoncen peppua tai Angelina Jolien huulia.

Mielipiteet ovat kuin peppureikä – kaikilla on sellainen. Mitkä ovat sellaisia mielipiteitä, joista sinun tulisi välittää? Eniten ihmisen kannattaisi antaa painoarvoa sille, mitä hän itse asioista ajattelee. Toiset tulevat perässä – muiden näkemyksistä voi ottaa itselleen parhaat palat. Negatiivinen kritiikki saa jäädä omaan arvoonsa, jos siinä ei ole mitään perää.

Tulemme tähän maailman ilman mitään, ja lähdemme pois samalla tavalla. Jos tulee keränneeksi matkalla omaisuutta, siihen ei kannata olla turhan kiinnittynyt. Kaikesta voi päästää irti. Jos timanttisormus hukkuu, esineita rikkoontuu tai eksä haluaa erossa ostamanne sohvan – anna periksi. Tavaraa on aina saatavilla lisää. Sama pätee hiuskampauksiin. Parturin moka harmittaa vain muutaman kuukauden, kunnes kutrit ovat kasvaneet takaisin.

Elämässä kohdatut torjumiset ja näennäiset epäonnistumiset voivat hetkellisesti tuntua pahalta. Mutta vanhan työn tilalle voi aina saada uuden. Jos elämäntilanne muuttuu, anna vanhan sortua tomuksi ja rakenna uutta vehreämmälle maalle. Mikäli kyseessä on suhde vaikeahkon ihmisen kanssa, niin tee itsellesi palvelus, ja anna k*sipään mennä menojaan. Yhden suhteen päättymisen jälkeen tulee uusi, jossa dynamiikan voi rakentaa toimivammaksi, kirjoittaa Elite Daily.

Uusimmat