Et usko silmiäsi! Näin konemusiikkitähti maalautti Ferrarinsa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kanadalainen konemusiikkiartisti ja DJ Deadmau5 tunnetaan musiikillisten saavutustensa lisäksi muun muassa tavastaan esiintyä julkisuudessa suurikokoinen hiirinaamari päässään. Hänet muistetaan myös taannoisesta, lyhytkestoisesta on-off-suhteestaan julkkistatuoija Kat Von D:n kanssa.

Instagram
Instagram

Nyt Deadmau5 on noussut otsikoihin tuunattuaan autonsa ulkoista olemusta tyylilleen sopivaksi. Artisti maalautti Ferrari 458 -merkkiseen autoonsa alun perin Youtube-videoista internet-meemiksi nousseen Nyan Cat -hahmon. Kyseessä on iloinen, värikkään sateenkaaren peräänsä jättävä kissa, jonka vartalona on Pop-Tarts -leivonnainen.

Deadmau5 tunnetaan julkisuudessa myös äänekkäistä mielipiteistään, jotka koskevat muita julkkiksia. Muun muassa Kanye West, Madonna ja Paris Hilton ovat saaneet kuulla kunniansa konemusiikkiartistilta. Viime vuonna hän puolestaan sikaili kollegansa Skrillexin kustannuksella, paljastaen tämän yksityisen puhelinnumeron julkkisjuhlissa pitämässään t-paidassa.

Uusimmat