Frendit-tunnari muuttui dramaattisesti – tunnistatko vielä?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Frendit-komediasarja lukeutuu 1990-luvun suosituimpiin televisiosarjoihin. Sarjalla on yhä edelleen lukuisia innokkaita faneja ympäri maailmaa, ja sarjasta mahdollisesti tehtävästä elokuvasta spekuloidaan usein julkisesti.

YouTube
YouTube

Frendit-sarjan päättymisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi kymmenen vuotta. Silti sarjan alkutunnari muistetaan hyvin, ja sitä on myös varioitu aikojen saatossa taidokkaasti. Nyt tunnarista on tehty yllättävä balladimainen versio, joka kuulostaa enemmän surulliselta kuin sarjalle tyypillisen menevältä.

Kappale on esitetty YouTube-videolla pianon ja kolmen miehen voimin. Glenn Murphy, Oisin O’Callaghan ja Ronan Scolard ovat ottaneet laulun uudella tyylillä haltuun ja lopputulosta voidaan kuvailla jopa yllättäväksi. Frendien alkuperäisen ”I’ll Be There For You” -tunnarin on esittänyt The Rembrandts.