Voiko söpömpää olla? Pikkupandat sulattavat sydämet

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Punakarvaiset pikkupandat, eli kissakarhut, ovat sympaattisen ja suloisen näköisiä veijareita. Myös kultapandoina tunnettuja eläimiä pääsee ihastelemaan melkein kaikissa maailman eläintarhoissa, Helsingin Korkeasaari mukaan lukien.

YouTube
YouTube

Luonnossa elävä pikkupandojen laji on määritelty uhanalaiseksi, mutta onneksi eläintarhat ovat onnistuneet saamaan poikasia kissakarhujen suvun jatkumisen takaamiseksi. Uudessa-Seelannissa sijaitseva Aucklandin eläintarha on nyt julkaissut verkkoon videota heidän uusista pörröisistä tulokkaistaan.

Kissakarhun poikaset ovat syntyneet 3. tammikuuta ja niiden äiti on neljävuotias eläintarhan kasvatti nimeltään Bo ja isä 13-vuotias Sagar. Pienet pandapoikaset ovat ällistyttävän suloisia ja ne tuhisevat pesässään kun eläintarhan työntekijä ottaa ne punnittavaksi. Pikkupandat tunnistetaan etenkin niiden pitkästä ja tuuheasta hännästään.

Uusimmat