Nainen, näin selvität viekö bestiksesi tilan parisuhteelta

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Jo Ultra Bra -yhtye lauloi tyttöjen välisestä ystävyydestä. Aihealue on kiehtova sisaruksellisen solidaarisuuden, manipuloinnin ja omistavuuden kenttä. Joskus ihminen on niin läheinen bestiksensä kanssa, että aikaa ei jää omalle parisuhteelle. Oletko tällaisessa ystävyyssuhteessa?

Naisten suhteen pätee eräs sääntö – mitä läheisempi ihminen, sitä enemmän hänelle kertoo oman elämänsä kiemuroista. Jos jaat bestiksesi kanssa kaiken käyttämäsi kynsilakan sävystä, perhedraamoista, deittailemistasi kundeista saamiesi orgasmien määrään, suhteenne voi sanoa olevan erittäin symbioottinen.

Läheisyydessä ei sinänsä ole vikaa, naiset voivat vain huomaamattaan vaikuttaa voimakkaasti toistensa elämiin. Kehutko bestiksesi saavutuksia kuin ne olisivat omiasi? Tämä viittaa siihen, että kyseinen neito on kuin parempi puoliskosi. Joskus naiset käyttävät keskenään aikaansa siihen, mitä pariskunnat yleensä harrastavat enemmän kuin tarpeeksi – käpertyvät sohvalle kaulakkain katselemaan elokuvia ja mussuttamaan herkkuja.

Kauniimman sukupuolen edustajat tunnetaan lisäksi empatiakyvystään. Kun bestiksen kipu tuntuu sinunkin sydänalassasi, ja valitatte yhdessä asiasta kuin asiasta, voidaan suhteen sanoa lähentelevän parisuhteen kaltaista tilaa. Parit laittavat usein tekemisistään kuvia verkkoon. Onko Instagram-profiilisi on täynnä yhteisiä hetkiä parhaan ystävättären kanssa?

Kun ihmisen oppii tuntemaan kunnolla, kaksikon välillä vallitsee ääneen sanomaton yhteisymmärrys työnjaosta. Tiedät, kumpi teistä tuo bileisiin viinin, kumpi hoitaa purtavat. Tiedätte myös tarkasti toistenne tekemiset vapaa-ajalla. Kontrolloivuus näkyy suhteessa esimerkiksi siinä, että henkilön odotetaan vastaavan viesteihin samantien. Valitatko frendillesi siitä, että hän ei vastannut tekstariin parissa minuutissa?

Parhaat ystävättäret toimivat toisinaan toistensa kavaljeereina tilaisuuksissa, jos heillä ei satu olemaan elämässään miestä. Jos bestiksesi on ollut avecisi useammin kuin muistat, elätte lähes parisuhteessa, Elite Daily kertoo. Juhlissa suositte tiettyjä käytäntöjä yhdessä ja vihaatte intohimoisesti samoja ihmisiä. Ihmiset ovat jo tottuneet näkemään teidät yhdessä. Jos oletkin paikalla yksin, tuttusi tiedustelevat bestiksesi vointia ja sijaintia.

Uusimmat