Nainen solvasi ITSEÄÄN Facebookissa – tuomittiin vankilaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Internetissä tapahtuva kiusaaminen ja esimerkiksi uhkausten lähettäminen on vakava ongelma, joka on viime vuosien aikana herättänyt runsaasti huomiota ja keskustelua mediassa. Erään brittiläisen naisen uutisoidaan tehneen karhunpalveluksen todellisille häiriköinnin kohteeksi joutuneille lavastamalla itsensä solvaavien viestien urhriksi.

Iso-Britannian Cornwallissa asuva Michelle Chapman perusti Facebookiin tekaistuja profiileja isänsä ja tämän vaimon nimissä. 24-vuotias nainen lähetti kyseisistä profiileista solvaavia, ”todella epämiellyttäviksi” kuvailtuja seksuaalisia viestejä itselleen, ja ilmoitti asiasta poliisille. Mirror-lehden mukaan viranomaiset pidättivät Michellen äitipuolen ja antoivat hänen isälleen sekä kahdelle muulle sukulaiselle viralliset varoitukset.

Poliisille työskentelevä internet-asiantuntijat kuitenkin huomasivat myöhemmin vihamielisten viestien lähteenä olleiden Facebook-profiilien olevan Michelle Chapmanin itsensä perustamia. Nainen tuomittiin teostaan 20 kuukaudeksi vankeuteen, ja lisäksi häneltä kiellettiin pääsy tietokoneille ja internetiin. Michelle on tiettävästi ensimmäinen itseensä kohdistuvasta internet-häirinnästä tuomittu ihminen.

Uusimmat