One Directionin pojat piereskelevät ja leikkivät sotaa – ovat siis tavallisia miehiä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

One Direction muodostettiin suositun brittiläisen televisio-ohjelma X Factorin seitsemännen tuotantokauden aikana. Vaikka bändin nuorinta jäsentä Harry Stylesiä pidetään yleisesti yhtyeen söpöimpänä poikana, ovat myös muut yhtyeen jäsenet saanut kaunottaria kainoonsa.

Supersuosiosta huolimatta bändin pojat ovat tavallisia viikareita, ja he omistavat pelikonsoleita, valomiekkoja ja supersankarinaamioita, joilla he leikkivät keskenään. Yleensä tosikarjut myös piereskelevät auliisti ja nyt Zayn Malik on paljastanut Top of the Pops -lehden haastattelussa, että Niall Horan on porukan ”kaasumestari”.

– Hän ei tykkää, että kerron tämän, mutta Niall piereskelee meistä eniten. Uutisoinnin arvoisen jutusta tekee kuitenkin se, että Niallin pierut ovat todella äänekkäitä, vaikka ne eivät haisekaan pahalle. Olemme varmaan tulleet niille immuuneiksi, Zayn naureskeli haastattelussa.

One Direction julkaisi kolmannen albuminsa Midnight Memories viime vuoden loppupuolella, ja heidän singlensä Best Song Ever nousi listojen kärkeen kaikkialla maailmassa. Sinkun musiikkivideosta tuli myös Youtuben katsotuin video alle vuorokaudessa ja se löi kaikki aiemmat ennätykset. One Direction lähtee tänä keväänä Euroopan kiertueelle, mutta vielä ei ole tietoa saapuvatko komistukset myös Suomeen. Heillä on keikat ainakin Ruotsissa ja Tanskassa.