Seksin arvostus pohjamudissa – kännykät ja internet ovat tärkeämpiä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Mediassa käydään runsaasti keskustelua siitä, ovatko nykyajan ihmiset liian riippuvaisia teknologiasta. Harva ihminen osaisi enää elää ilman tietokonetta ja älypuhelinta. Tuore tutkimus vahvistaa kännyköiden olevan amerikkalaisille jopa normaaleja biologisia tarpeita tärkeämpiä.

Statista-sivuston teki tutkimuksen, jossa Yhdysvaltojen aikuisiän ylittäneiltä asukkalta kysyttiin, mitä ilman he eivät voisi elää. Tuloksista selviää, että ihmiselämän jatkumisen kannalta varsin tavallisena tarpeena pidetty seksi on päätynyt vasta listan seitsemännelle sijalle. Sitä tärkeämpinä asioina pidetään muun muassa kännykkää, autoa, tietokonetta, internetiä ja televisiota.

Tulos on jokseenkin hälyttävä, ja kertoo jotain ainakin amerikkalaisten riippuvuudesta nykyteknologiaa kohtaan. Onneksi sentään ruoka on päätynyt kyselyssä ensimmäiselle sijalle. Olisi mielenkiintoista nähdä, miten esimerkiksi Suomalaisten vastaukset eroaisivat Yhdysvaltain asukkaista vastaavanlaisessa kyselyssä.