Tällaista on olla varattu nainen!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yleensä miesten kohdalla paidan kaulus alkaa kiristää viimeistään siinä vaiheessa, kun tyttöystävä ottaa puheeksi vakavemman seurustelun. Parisuhdetta voidaan pitää jopa pallona jalassa, sillä vapaaseen villittelyyn ei ole enää mahdollisuutta.

Jos miesten elämä muuttuu seurustelun myötä huomattavasti, tekee se vähintään samaa myös naisille. Ensinnäkin neitokaiset voivat unohtaa yhden yön jutut, koska kotona odottaa oma ihana mies.

Sängystä toiseen hyppeleminen saattaa olla monen naisen mielestä kyseenalaista myös sinkkuna ollessa, mutta viimeistään seurustelun vakiinnuttua voi heittää miesten kaatoja laskevan päiväkirjan mäkeen. Samalla voi myös unohtaa ventovieraiden herrojen kanssa tekstailemisen, koska se ei yksinkertaisesti ole enää tarpeellista.

Naiset eivät myöskään pysty elämään karvaisten jalkojen, rehottavien bikinialueiden tai sänkisten kainaloiden kanssa, koska vieressä on jatkuvasti mies. Kaksilahkeiset eivät yleensä pidä naisen runsaasta karvoituksesta, joten vaha kuumenee vähintään kerran viikossa. Varatut naiset eivät enää voi myöskään vaipua itsesääliin ja itkuun yksinäisyytensä takia. Puhdistavat itkut suoritetaankin seurustelusuhteen aikana esimerkiksi romanttisen höppäkomedian seurassa.

Vaikka tervettä flirttailua ei tarvitse lopettaa edes parisuhteessa ollessa, on kuitenkin hyvä jättää turha lirkutteleminen pois. Baarimikko voi antaa alennuksia silmää iskemällä, mutta naisten tulee esitellä myös kihlasormustaan, mikäli sellainen jo löytyy. Tällöin vältytään noloilta tilanteilta. Miesten iskeminen kannattaa lopettaa suosiolla, mikäli tahtoo pitää oman kultansa tyytyväisenä.

Naiset saattavat joskus sortua itsekkääseen käyttäytymiseen kuukautisten aikana. Vaikka seksielämää voi pitää yllä miestään suulla tai kädellä tyydyttäen, saattavat varatut naiset kieltäytyä touhusta reiluuteen vedoten. Jos he eivät saa orgasmia, ei mieskään saa saada, Elite Daily väittää.

Seurustelevien neitokaisten kannattaa myös katsoa tarkkaan, mitä he panevat suuhunsa. Etenkin parisuhteen alkuvaiheessa saattaa kertyä helposti ylimääräisiä kiloja, kun rakastavaiset nautiskelevat ruoalla. Pitkällä tähtäimellä kannattaa pitää linjoistaan huolta. Miehet eivät välttämättä pidä naisensa ulkonäön radikaaleista muutoksista.