Katy Perryn teinikuva päätyi nettiin – uskoisitko tulevaksi tähdeksi?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Laulajakaunotar Katy Perry julkaisi hiljattain uuden levynsä, jonka myötä hän on ollut jälleen kuuma puheenaihe musiikkimediassa. Taannoin tähti poseerasi GQ-lehdessä esitellen sen kannessa ja sisäsivuilla maailmankuuluja muotojaan.

Muodoistaan ja seksikkäistä esiintymisasuistaan huolimatta Katy Perry on varsinkin kuuluistuutensa alkuvaiheissa ollut eräänlaisen poikatytön maineessa. Nyt internetissä on levinnyt vanha kuva popkaunottaresta, joka paljastaa hänen pukeutumistyylinsä muuttuneen melkoisesti.

Kuvan jakoi Ciphershort-nimimerkki, joka kertoi kämppäkaverinsa viettäneen runsaasti aikaa Katy Perryn kanssa. Otoksen sinisessä paidassa ja löysähköissä housuissaan lähinnä indierokkarilta näyttävä Katy esiintyy akustisen kitaran kanssa. Tyyli on siis varsin erilainen kuin nykyään, vaikka tähden tunnistaakin vanhasta kuvasta.

29-vuotias Katy Perry julkaisi viime vuonna uuden Prism-levynsä. Albumia myytiin julkaisuviikolla 286.000 kappaletta ja päätyi muun muassa Yhdysvaltain Billboard 200-listan ensimmäiselle sijalle.

Uusimmat