5 asiaa, joita naisten tulisi välttää

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Ilkeille tytöille on omistettu lauluja. Heistä on tehty kirjoja ja elokuvia. Moni saattaa Mean Girls -elokuvaillan aikana pohtia mielessään, mikä saa naisen käyttäytymään törkeästi toista naista kohtaan? Joskus inhottavat kieroilut saavat alkunsa kilpailuasetelmasta tai kateudesta.

Ystävättärienkin välillä voi olla hyvin erikoisia jännitteitä, jotka johtuvat vertailusta. Seksikumppaneiden määrä, lomamatkan hinta, oma koulututkinto ja sen loppuarvosana ovat asioita, joita ei välttämättä tarvitse jakaa parhaimmankaan tyttökaverin kanssa. Ei ole syytä tylyttää toista erilaisten valintojen vuoksi, eikä myöskään korostaa itseään parempana. Kilpavarustelusta on ystävyyssuhteissa vain haittaa.

Suurin osa naisista inhoaa jotain kehon osaansa. Tämä heijastuu siinä, että neitokaiset ovat kärkkäinä arvostelemassa muiden naisten ulkonäköä. Toisen tytön haukkuminen lihavaksi tai rumaksi on samalla luodinreikä omaan suojapanssariin, Elite Daily kertoo. Hyväksyvä suhtautuminen muita kohtaan kielii samasta suhtautumisesta itseen.

Ystävättäret ovat joskus rikkoneet kultaista sääntöä. Toista naista ei hylätä hädän hetkellä. Jos nainen kompuroi humalasa baarissa, tarvitsee tukea sydänsurujen takia tai kaipaa tamponia, avunannosta kieltäytyminen on väärin. Niin ikään monissa kaveruussuhteissa välit saattavat viilentyä toisen ihmisen menestyksen myötä – kun sitä on vaikea sulattaa.

Toisen palkankorotus, yhtäkkinen julkisuus tai lottovoitto voi syödä jonkin verran hyvää mieltä, ja sitä voi moni purkaa esimerkiksi happamilla kommenteilla. Pahinta, mitä nainen voi toiselle naiselle kuitenkin tehdä, on yrittää pilata hänen ihmissuhteensa. Pelon lietsominen ja epäilysten istuttaminen toisen naisen mieleen on myrkkyä niin parisuhteelle kuin ystävyydelle. Jos ystävätär on löytänyt hyvän miehen, miksi ei vain olisi onnellinen hänen puolestaan?