Britanniassa ei kannata jäädä hissiin jumiin – palomiehet odottavat 3 tuntia

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Joillakin meistä on hissikammo, ja pienessä tilassa kerroksesta toiseen siirtyminen tuntuu todella ahdistavalta. Tällaiselle ihmiselle hissiin juuttuminen voi olla kokemus suoraan helvetistä. Onneksi pelastustyöntekijät tekevät kaikkensa, jotta epäonnekkaat pääsevät jumiutuneesta hissistä ulos.

Paitsi, jos asut Cambridgeshiressä, Britanniassa. Paikalliset palomiehet ovat nimittäin kieltäytyneet lähtemästä enää pelastustöihin äkillisissä hissiin juuttumistapauksissa. Heidän aikarajansa on se, että henkilöiden pitää olla jumittuneina hissiin yli kolmen tunnin ajan ennen kuin palomiehet vaivautuvat paikalle.

Tuolloinkaan miehistö ei aio pitää tapausta hätätilanteena, jolloin joku muu pelastustyö voi mennä sen edelle. Lisäksi tehtävästä veloitetaan jokaiselta kodin omistajalta 462 euron maksu. Uusi periaate johtuu siitä, että pelastustyöntekijät kyllästyivät haaskaamaan varoja satoihin pieniin pelastustapauksiin joka vuosi.

Telegraph-lehden mukaan pelastustyöntekijät tulevat kuitenkin normaalisti paikalle samantien aina, kun ihmishenkiä on vaarassa. Tämä koskee esimerkiksi tapauksia, joissa hissiin juuttuneiden joukossa on vakavasti sairaita henkilöitä.