Sukellusveneestä tehtiin hotelli – yöpyminen maksaa 284 000 euroa

Matkailu · Terhi Piiroinen

Ökyrikkaita varten on kehitetty viime vuosina runsaasti erikoisia huvijahteja ja muita kulkupelejä, joiden varustelu on kuin luksusluokan hotellissa. Nyt superrikkailla on mahdollisuus viettää ikimuistoinen yö huippuunsa sisustetulla sukellusveneellä.

Yksi yö unelmien aluksella maksaa 390.000 dollaria, eli 284.775 euroa. Toisin sanoen yhdellä yöllä on arvoa saman verran kuin suomalaisella hulppealla omakotitalolla tontteineen – mikäli puhutaan Kehä III:n ulkopuolella sijaitsevasta asunnosta.

Sukellusvene on nimeltään Lover’s Deep ja kyseessä ei ole tavallinen merenalainen hotellihuone, vaan oma maailmansa, johon kuuluu luksusruokaa loihtiva kokki, ilmaista samppanjaa, Barry Whiten musiikkia ja ruusunlehdillä koristeltu sänky.

Sukellusvene aloittaa matkansa Karibian saarilta St. Lucian edustalta, mutta matkustajat saattavat päättää kohteen vapaasti. Unelmien matkaa markkinoidaan etenkin rakastavaisille. Sukellusveneen voi vuokrata käyttöönsä vähintään viikonlopuksi, joten tällöin myös yöhinta tuplaantuu. Matkoja tarjoaa Oliver’s Travel -niminen yritys.