Lady Gaga kuin avaruusasussa – nyt on erikoinen näky

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Lady Gagan viime vuosi ei mennyt putkeen. Suhde Taylor Kinneyn kanssa näytti heikolta, ARTPOP-albumi floppasi ja hänen tiensä erosivat manageri Troy Carterin kanssa. Laulaja avautuikin Harper’s Bazaar -lehdessä masennuksestaan. Julkisuudessa Lady Gaga on silti pysynyt.

Viikonloppuna laulaja bongattiin useampaankin kertaa New Yorkissa, jossa hänellä oli tietenkin jokaisella kerralla eri asu yllään. Studiolta poistuessaan laulaja oli pukeutunut kokovalkoiseen asuun ja valkoisiin laseihin. Mukanaan popparilla oli kukkapuska, jonka hän heitti faneilleen.

Lady Gaga kertoi äskettäin olevansa ylpeä siitä, että on päässyt yli syömishäiriöstää. Hän on nykyään tietoisempi ihmisistä, jotka hengailevat lähettyvillä ja yrittävät hyötyä tähden statuksesta. Aikaisemmin laulaja antoi tällaisten ihmisten viettää kanssaan aikaan, nyt hän keskittyy omiin tarpeisiinsa. Lady Gaga paljasti esikuvikseen Oprahin ja Melinda Gatesin – molemmat ovat huippurikkaita naisia, jotka ovat hyödyntäneet omaisuuttaan ihmisten auttamiseen.