Nerokasta! Matriisitulostin soittaa Eye of the Tigerin – kuuntele jos et usko

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Rocky III -elokuvasta tutun Survivor-yhtyeen legendaarinen rokkikappale Eye of the Tiger on edelleenkin monen treenaajan lempibiisi. Kappaletta soitetaan etenkin urheilutapahtumien välitauoilla ja se tunnistetaan helposti ikimuistoisesta kitarariffistään.

Verkossa on julkaistu video, jolla kappale soitetaan vanhalla matriisikirjoittimella. MIDIDesaster-nimimerkki on ladannut taannoin hauskan videon tulostimen esi-isällä soitetusta hittikappaleesta. Matriisikirjoittimet ovat tunnettuja niiden kovaäänisen tulostussysteeminsä takia, ja niitä siirrettiin aikoinaan omiin tulostushuoneisiinsa toimistojen työrauhan takaamiseksi. Videon katsojat ovat kommentoineet videon palauttavan työmuistoja heidän mieliinsä.

Eye of the Tiger -kappale on julkaistu alun perin Sylvester Stallonen pyynnöstä ja siitä tuli kolmannen Rocky-elokuvan menestyksekäs tunnussävelmä vuonna 1982. Kappale nousi samana vuonna myös Suomen virallisen listan ensimmäiseksi. Kappale on yksi kaikkien aikojen myydyimmistä sinkkubiiseistä.