Suomeen uusi poikabändi! Tältä Kliff-yhtyeen pojat näyttävät ja kuulostava

Viihdeuutiset · Stara.fi

Popmusiikin poikabändit tekivät toden teolla läpimurtonsa 1990-luvulla, eikä niiden aika ole vieläkään ohi. Tänään Suomi on saanut uuden poikabändin, kun Kliff lanseerattiin. Kyseessä on neljän teini-ikäisen pojan muodostama yhtye.

Kliff-yhtyeen muodostavat 18-vuotiaat Tomi, Elie ja Ville ja 17-vuotias Topias.

kliffmunjopo

Yhtyeen ura alkoi reilu vuosi sitten, kun omia musiikkiesityksiä Youtubeen lisännyt lahjakas Tomi päätti toteuttaa pitkäaikaisen unelmansa ja perustaa bändin. Hän pyysi mukaan Elien, johon oli aiemmin tutustunut musiikkitapahtumassa. Joukkoon liittyivät pian myös Tomin perhetuttu Ville sekä Topias, joka oli yhteisten tuttujen kautta kuullut yhtä lisäjäsentä kaivanneesta bändistä.

Näin syntyi Kliff, uuden vuosituhannen ensimmäinen suomeksi laulava poikabändi. Yhtyeessä on neljä erilaista persoonaa. Nelikko on hitsautunut tiiviisti yhteen, sillä he ovat viettäneet vuoden sisällä paljon aikaa yhdessä sekä studiossa että vapaalla. Hyvä yhteishenki ja fiilis kuuluvat myös lopputuloksessa.