Suomalaislaskijan maaliintulosta Sotshin huikein valokuva

Viihdeuutiset · Stara.fi

Moni suomalainen odotti innokkaana Sotshin talviolympialaisten freestyle-hiihdon skicrossista jopa mitalia, mutta toisin kävi. Jouni Pellinen ei onnistunut saamaan jatkopaikkaa, mutta tulos ei ratkennut kovin urheilullisin menetelmin. Kolme neljästä erän kilpailijasta nimittäin kaatui.

Kolme kilpailijaa liukui maaliin miten sattui ja vain yksi onnistui laskemaan perille. Siten tuomaristo joutui tarkistamaan videolta missä järjestyksessä kaatujat maaliin liukuivat. Erikoinen tilanne on saanut kovasti myös kansainvälistä huomiota, sillä maaliintulosta julkaistiin valokuva Sotshin kisojen Twitterissä, ja kuvaa on ehditty jo nimittää koko kisojen parhaaksi.