Amanda Seyfried syrjäyttämässä Mila Kunisin Ted-elokuvassa?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suosittujen Family Guy ja American Dad -animaatiosarjojen luoja Seth MacFarlane ohjasi vuonna 2012 Ted-elokuvan. Ted-nimisen rääväsuisen ja pahatapaisen pehmonallen edesottamuksista kertova elokuva oli menestys, ja jatko-osa on jo suunnitteilla.

Kuva: Splash
Kuva: Splash

Ensimmäisen Ted-elokuvan pääosissa olivat pehmonallen ääninäytelijänä toimineen Seth MacFarlanen lisäksi Mark Wahlberg ja Mila Kunis. Nyt jatko-osan naispäärooliin on kuitenkin kiinnitetty Amanda Seyfried. Mila Kunisin rooli elokuvassa tulee olemaan odotettua pienempi, ja Deadline-sivuston mukaan on mahdollista, ettei näyttelijätärtä tulla näkemään koko elokuvassa.

28-vuotias Amanda Seyfried on tuttu muun muassa elokuvista Red Riding Hood – Punahilkka ja Les Misérables. Taannoin entinen lapsimalli näytteli pääroolia tositapahtumiin pohjautuvassa Lovelace-elokuvassa, joka kertoi pornotähti Linda Lovelacesta.

Uusimmat