Justin Bieberin henkivartija pidätetty – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Uutisoimme taannoin teinitähti Justin Bieberin päätyvän oikeuden eteen jäätyään aikaisemmin tänä vuonna kiinni Miamissa rattijuopumuksesta. Poptähteä saattaisi pahimmassa tapauksessa odottaa jopa kahden ja puolen vuoden vankeusragaistus.

Splash
Splash

Nyt Justin Bieber on jälleen joutunut kyseenalaisiin otsikoihin, tällä kertaa hänen henkivartijansa päädyttyä tekemisiin lain kanssa. Laulaja oli varannut tiistaina 25. helmikuuta käyttöönsä Atlantassa sijaitsevan huvipuiston, jonka ulkopuolelle saapui useita paparazzeja. Tähden henkivartija saapui paikalle pyytämään valokuvaajia pysyttelemään rauhallisina, sillä Bieber oli astumassa ulos puistosta.

TMZ-sivuston mukaan Hugo Hensy -niminen henkivartija päätyi välikohtaukseen yhden valokuvaajan kanssa, ja nappasi kameran tämän kädestä. Hän antoi kameran Justin Bieberin auton kuskille, ja hyppäsi itse kyytiin. Poliisit löysivät kameran, henkivartija ja kuskin myöhemmin teinitähden vuokraamasta asunnosta. Hugo Hensy ja Bieberin kuski pidätettiin ryöstöstä epäiltyinä.

Splash
Splash

Äskettäin 19-vuotias Justin Bieber päätyi valvontakameran videolle strippiklubilla Australian Queenslandissa. Materiaalilla hän riisui naisten alushousuja hampaillaan ja läimi neitokaisten paljaita peppuja. 12-minuuttinen video aiotaan myydä paloina medioille suurista summista. Siinä tähti esiintyy kahden yläosattoman stripparin seurassa.