Uskomaton muodonmuutos – punkkaritytöstä tehtiin tavis

Viihdeuutiset · Stara.fi

Punkkareiden tyyli on melko räväkkä ja erottuu perusmassasta kettinkien, irokeesien ja nenälävistysten ansiosta. Nyt eräs punk-henkinen nainen on suostunut tyylinmuutokseen, jossa hänestä tehtiin taviskaunotar. Lopputulos oli huimaava, ja Mel piti itsekin uudesta peilikuvastaan.

YouTube
YouTube

Snog, Marry or Avoid -sarjassa 20-vuotias Liverpoolissa asuva neito kertoi rakastavansa eniten tatuointeja ja nahkaa. Hän suosi aiemmin värikkäitä kampauksia ja erikoisia hiustyylejä. Nainen myös korosti sitä, ettei välitä muiden ihmisten mielipiteistä.

Muodonmuutoksen jälkeen Mel kertoi kokevansa itsensä seksikkääksi. Punkkarin mukaan hän ei ollut aiemmin nähnyt itseään niin hillityssä tyylissä. Punamekkoinen ja kauniisti meikattu nainen kertoi haluavansa pitää kyseisen tyylin.