Älä anna rahaa kerjäläisille – video paljasti huijauksen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Monia suomalaisia on viime vuosina ärsyttänyt romanikerjäläisten rantautuminen Suomeen, sillä kerjäläiset ovat osa järjestäytynyttä rikollisuutta ja saattavat vaatia rahaa jopa uhkaavaan sävyyn. Kerroimme viime vuonna ”vammaisesta” kerjäläisestä, joka paljastui lopulta täysin terveeksi naiseksi. Nyt on tehty paljastus kodittomasta.

YouTube
YouTube

Vaikka muualla maailmalla on kerjäläisiä huomattavasti enemmän kuin pienessä lintukodossamme, ovat kadunvarsien anelijat saaneet harmaita hiuksia monille. Nyt YouTube-julkkis Jack Vale paljastaa huijarin, joka saa anteliailta ihmisiltä taskut täyteen riihikuivaa. Kun miestä seurataan pidemmälle, hyppää hän myöhemmin hienon Chevroletin rattiin ja ajaa mukavan näköiseen omakotitaloon.

Kun kuvausryhmä koputtaa miehen oveen ja kyselee tilanteesta lisää, aloittaa huijari huutamisen. Rahaa kerjännyt mies väittää, että häntä seuranneet paljastajat ovat vain kateellisia. Rehellisellä työllä tämänkin mies saisi hankittua asianmukaisen elannon ja toisi samalla verorahoja valtion kassaan niiden avuksi, jotka eivät ole yhtä onnellisessa asemassa kuin hän.

On yleisesti tiedossa, että suurin osa ulkomaisista kerjäläisistä kerää rahaa suuremmalle organisaatiolle. Siitä huolimatta monet suomalaiset antavat yhä kolikoitaan auliisti näille henkilöille. Kerroimme viime vuonna tapauksesta, jossa television kuvausryhmä oli tutkinut tarkemmin erään ”rampautuneen” keräjäläisnaisen elämää. Seurannassa paljastui, että nainen oli kaikkea muuta kuin rampa.

Videolla nähtiin miten nainen hoippui ostoskadun jalkakäytävällä kahden kävelykepin varassa ja onnistui saamaan ihmisiltä rahaa. Kuvausryhmä kuitenkin seurasi naista useiden päivien ajan, ja pian selvisi, että kyseessä on erittäin hyvinvoivan näköinen ja trendikkäästi pukeutuva nuori nainen. Toisin sanoen hän ainoastaan näytteli rampaa rahaa saadakseen.