Älä kuorsaa hostellissa – kirje kertoo syyn

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kaikki hostellien dormeissa yöpyneet ja muiden ihmisten kanssa huoneensa jakaneet ovat joskus joutuneet tilanteeseen, jossa joku majoittujista ei kunnioita tai tiedä hostellin kultaisia sääntöjä. Nämä törkimykset roskaavat yhteistä tilaa, levittelevät tavaroitaan ympäriinsä ja meuhkaavat silloin, kun muut yrittävät nukkua.

Yksi kaikista pahin tapa on äänekäs kuorsaaminen. Moni suositteleekin äänekkäästi koriseville nukkujille oman huoneen varaamista, koska liiallinen hirsien vetäminen saa muut nukkujat hulluksi. Korvatulppien läpi kantautuva korina lienee hostellihuoneiden ikävin asia.

Nyt eräs hostelliasukas on muistanut toista huoneessa nukkunutta henkilöä kirjeellä. Hän kirjoitti lappuun, että imisi mielummin kuolleen Ho Chi Minhin penistä kuin viettäisi toisen yön kuorsaavan henkilön kanssa. Hän myös suosittelee äänekkäälle nukkujalle nenän poistamista tai eutanasiaa.

Uusimmat