Tällaista oli elämä ennen internetiä – video tiivistää olelliset seikat

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ihmisten on vaikea kuvitella elämää ilman internetiä, kun nykyään netistä löytää kaiken sen tiedon napin painalluksella, jota ennen vanhaan joutui etsimään tuntitolkulla tietokirjoja tai erilaisia oppaita kahlaten.

YouTube
YouTube

Internet on maailman suurin kirjasto, päiväkirja, kalenteri, valokuva-albumi, viihdekeskus ja yhteydenpitoväline. Näinä aikoina on suorastaan ilo saada käsinkirjoitettuja kortteja tai kirjeitä ihmisiltä, kun nykyisin kaikki keskittyy virtuaalisessa bittiavaruudessa vaihdettuun informaatioon.

Australialainen Alex Williamson on ladannut YouTube-kanavalleen osuvan videon, jolla havainnoillistetaan elämää ennen nettiä ja verrataan sitä nykyiseen tilanteeseen. Kaukana ovat ajat, jolloin kuulumisista kerrottiin postikorteilla tai musiikkia bongattiin pelkästään radiosta.

Yksinkertaiset videopelit koukuttivat ja jopa mainoslehtisten alusvaatemallit näyttivät eroottisilta. Ihmiset valittavat, että netti on täynnä roskaa, mutta ehkäpä tarjontaa on vain liikaa.