Hipsterit tahtovat nyt parran – hinnalla millä hyvänsä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Putous -televisio-ohjelmassa esiintynyt Iina Kuustosen sketsihahmo Jäbä Leisson edusti loistavan ironisesti etenkin kaupunkikeskittymissä vaikuttavia muotihipstereitä. Kun yksi klaanin edustaja keksii jotain, matkii toinen perässä ja kolmas jalostaa idean bisnekseksi.

Nykyaikaisen hipsterin tunnistaa yleensä punaisesta piposta, flanellipaidasta ja siitä, että hän kuuntelee sellaista musiikkia, josta muut ihmiset eivät ole koskaan kuulleet. Tämä tietysti karrikoiden ja puolivitsinä ilmaistuna. New Yorkin Brooklyn on yksi maailman suosituimmista hipsterikeskittymistä ja nyt siellä on suurena trendinä kasvattaa parta.

Hipsterit hinkuvat itselleen partaa niin suuresti, että osa on turvautunut jopa hiussiirrännäisiin oikeanlaisen kasvokarvoituksen saamiseksi. DNAinfo.com-sivuston mukaan partaimplantteja ottavat asiakkaat ovat yhä useammin arkkitehtejä tai taiteilijoita. Operaatio kestää noin kahdeksan tuntia ja maksaa 3.000 – 7.000 dollaria.