Joan Rivers täytekakun kasvoilleen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman karmeimpien kauneusleikkausten listalla pärjäsi taannoin hyvin julkkistähti Joan Rivers, jonka kasvot ovat malliesimerkki liiallisten leikkausten tuloksista. Entinen kaunotar on pilannut kasvonsa lukuisilla toimenpiteillä arvokkaan ikääntymisen sijaan.

Nyt Rivers ei ole otsikoissa pilattujen kasvojensa merkeissä, vaan päinvastoin. Hänen kasvonsa sattuivat nimittäin olemaan yltä päältä kermavaahdon peitossa, kun nainen juoksi ulos Beverly Hillsin Four Seasons -hotellista. Vielä ei ole tietoa mistä oli kyse ja oliko Rivers esimerkiksi saanut vihamieheltään kakun kasvolleen. Kuvissa Joan ei näytä kovinkaan tyytyväiseltä tilanteeseen.

Splash
Splash
Splash
Splash

Joan Riversillä on pitkä ura televisiossa. Hänet tunnetaan rempseänä käheä-äänisenä juontajana, joka ei pelkää sanoa mielipiteitään julki. Riversin ura alkoi teatterissa, josta hän siirtyi televisioon. Nainen on juontanut muun muassa omaa talk show’taan, jonka nimi oli The Late Show Starring Joan Rivers. Rivers on ollut kaksi kertaa naimisissa ja hänellä on yksi lapsi, aikuinen tytär Melissa Rivers.