Hups, hyväpeppuinen paljastuikin mieneksi – näin miehet reagoivat

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Verryttelyhousut ja legginssit ovat useiden naisten suosiossa erityisesti niiden helppokäyttöisyyden keveyden vuoksi. Ne ovat naisten käyttäminä myös lukuisten miesten suosiossa. Tiukasta materiaalista valmistetuilla joogahousuilla on nimittäin tapana korostaa käyttäjänsä muotoja etenkin takapuolen alueelta.

YouTube
YouTube

Fousey-nimellä tunnettu Youtube-koomikko päätti ystävättärensä innoittamana kokeilla tiukkojen lengginssien käyttämistä julkisesti. Hän halusi erityisesti nähdä, miten takapuolta tuijottavat miehet reagoivat sen kantajan paljastuessa mieheksi. Seuraukset kuvattiin tietenkin videolle.

Useimmat ohikulkevista miehistä eivät suostu myöntämään tuijottaneensa Fouseyn takapuolta. Jotkut jopa raivostuvat tilanteesta, johon tosi vaikuttaa epäilemättä myös Fouseyn oma päällekäyvä asenne. Yksi miehistä tosin myöntää avoimesti pitävänsä Foyseyn takapuolta mukavan näköisenä.