Shakira tahtoo oman jalkapallojoukkueen – synnyttämällä!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Lesbokohun keskiössä viime viikon patsastellut Shakira tapasi nykyisen kultansa Gerard Piquen Etelä-Afrikassa jalkapallon MM-kilpailuissa. Laulajatar synnytti parin ensimmäisen lapsen reilu vuosi sitten, ja nyt hän haaveilee uudesta perheenlisäyksestä

– Jos en olisi niin kiireinen musiikkiprojektieni kanssa, olisin varmasti jo uudestaan raskaana. Tahtoisin saada Gerardin kanssa kahdeksan tai yhdeksän lasta – oman jalkapallojoukkueen, Shakira haaveili Latina-lehdessä.

Vaikka 37-vuotias äiti on erittäin kiireinen musiikin kanssa, on hänellä aina aikaa pienelle Milan-pojalleen. Hän myös kertoo olevansa onnellisempi kuin koskaan aiemmin. Hänen puolisonsa rakastaa laulajaa estoitta.

– Hän haluaa olla kanssani, koska olen Shakira. Ei julkkisstatukseni, vaan persoonani vuoksi. Tämä on aitoa rakkautta ilman muita motiiveja. Minä puolestaan tahdon olla hänen kanssaan, koska Gerard on upein koskaan tapaamaani mies. Haluamme samoja asioita, pidämme samoista asioista ja inhoamme samoja asioita. En ole koskaan ollut yhtä intohimoisesti rakastunut, Shakira jatkoi.