Tylsistä arkiruoista helposti herkkuja – tässä vinkit tuunaukseen

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Monilla on harhaluulo, että eri ruokien terveellisemmät tai yksinkertaisemmat vaihtoehdot ovat mauttomia ja tylsiä. Yleensä kuitenkin pienellä soveltamisella saa tavallisista aineksista suorastaan kulinaristisia nautintoja.

Esimerkkinä mainittakoon kaurapuuro, joka on sellaisenaan hieman yksitoikkosta, mutta marjoja, suklaamuruja, pähkinöitä tai hedelmiä lisäämällä maku muuttuu suuresti. Tavalliset popcornit ovat monen mielestä leffailtoihin kuuluva herkku, mutta joskus niiden maku alkaa tympiä. Popcorneja on helppo maustaa tavallisilla mausteilla tai voilla. Kannattaa esimerkiksi testata pientä määrää valkosipulijauhetta tai chilimaustetta. Myös kinuskikastike saattaa muuttaa makua uuteen tahmaiseen ulottuvuuteen.

Jauhelihapihvit tai -mureke saattavat sellaisenaan olla hieman yksitoikkoisen näköisiä. Kun palat päällystää vaikkapa pursotetulla perunamuusilla muffinssien tapaan, saa herkusta näyttävän ja vielä paremmalta maistuvan. Voileivistä sen sijaan saa herkullisempia lämmittämällä tai paahtamalla. Väliin voi kokeilla myös makeita lisukkeita Amerikan malliin, kuten suklaalevitettä tai hillon ja maustamattoman tuorejuuston sekoitusta. Myös banaani ja muut hedelmät sopivat leipien väliin loistavasti, The Stir -lehti vinkkaa.

Keitetystä makaronista saa gourmet-pastaa sekoittamalla sekaan ripauksen juustoa ja kasviksia. Ei kannata unohtaa persiljaoksaa annoksen päältä, sillä pienellä koristelulla saa arkisestakin ruoasta houkuttelevamman. Monilla jää myös keitettyä riisiä yli, mutta sen pystyy helposti hyötykäyttämään seuraavan päivän lounassalaatissa tai riisivanukkaassa. Nokkelimmat käyttävät kaiken ruoan uudestaan monenlaisia herkkuja loihtien.