Krista Siegfrids edusti näyttävästi: ”Tuntuu ihanalta olla ehdolla”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomea taannoin Euroviisuissa edustanut laulaja Krista Siegfrids oli perjantaina mukana Emma-gaalassa muiden suomalaisten artistien ja musiikkiammattilaisten tavoin. Stara tenttasi kaunotarta gaalajuhlan punaisella matolla.

Stara
Stara

Voice Kids -ohjelmassa taannoin tiuhaan nähty Krista asteli Emma-gaalan punaiselle matolle Katri Niskasen suunnittelemassa ja Vesa Silverin stailaamassa upeassa punaisessa asussa. Hän ei tällä kertaa saanut Emma-palkintoa, mutta jo pelkkä ehdokkuus oli tärkeä meriitti.

– Ihan mahtava fiilis. Tuntuu ihanalta olla ehdolla. Se on jo voitto, että on ehdolla. Se on jo voitto. Tänä iltana mä aion vaan olla ja pitää hauskaa. Tää on vapaailta, kun mun ei tarvi edes esiintyä. Mä saan vaan istua ja nauttia. Se on hienoa, Krista kertoi tunnelmistaan.

Parhaillaan Krista tekee uutta levyään Ruotsin puolella.

– Joo mä työstän sitä. Mä olen paljon Tukholmassa kirjoittamassa sitä. Mä olin siellä tällä viikolla ja lähden uudestaan sinne huhtikuussa. Mä kirjoitan musiikkia ja teen keikkoja. Ihan mahtava meininki, Krista kertoi.

Stara
Stara