Shakira säkenöivän kauniina kansikuvassa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti Shakira on paistatellut alkuvuodesta otsikoissa lähinnä Can’t Remember to Forget You -kappaleen myötä, jonka hän esitti yhdessä Rihannan kanssa. Erityisesti ihmisten huomion herätti kappaleen video, jossa neitokaiset nähdään yhdessä varsin intiimeissä tunnelmissa.

shakira18032014

Nyt 37-vuotias kolumbialainen laulajatar nähdään Women’s Health -lehden tuoreessa kansikuvassa. Shakira esittelee näyttäviä latinomuotojaan lyhyeen vaaleanpunaiseen toppiin ja mustiin pikkuhousuihin pukeutuneena.

Shakira tapasi poikaystävänsä Gerard Piquen Etelä-Afrikassa jalkapallon MM-kisojen juhlallisuuksissa. Shakira synnytti pariskunnalle tammikuussa lapsen. Laulaja valmistelee tänä vuonna julkaistavaksi SHAKIRA-nimistä albumia, jonka ensimmäinen single on Can’t Remember to Forget You.