Siittäjämiehen eläke saa odottaa: ”Työ liian hauskaa”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Kerroimme taannoin eräästä hollantilaisesta miehestä, joka tienaa elantonsa siittämällä halukkaita naisia. Ed Houben-niminen mies oli elänyt 34-vuotiaaksi asti selibaatissa, kunnes perusti oman lastentekopalvelun. Mies toteuttaa yksinäisten naisten ja pariskuntien unelmia omista jälkeläisistä.

Hän aloitti työnsä vuonna 2002 ja on siitä lähtien siittänyt maailmaan 98 lasta. Siittäjämies on onnistunut saamaan superspermallaan raskaaksi sellaisiakin naisia, joita lääkärit ovat pitäneet menetettyinä tapauksina. Aiemmin mies tarjosi palveluitaan spermapankeille, sittemmin hän on siirtynyt siittämään vanhanaikaisin keinoin.

Houben mainostaa kykyjään verkossa. Hän ei kaiken ihmeeksi ota siittämisestä rahaa vastaan, sillä tienaa päivätyössään turistioppaana tarpeeksi. Mies on muodostanut vuosien saatossa hyviä suhteita auttamiinsa perheisiin, ja hän ajoittain leikkii lastensa kanssa. Ed pitää listaa yllä kellistämistään naisista, jotta hänen jälkeläisensä eivät vahingossa harrasta tulevaisuudessa seksiä keskenään.

Miehen haaveena on BBC:n mukaan perustaa jonain päivänä oma perhe ja eläköityä siittäjän tehtävistään. Siihen voi kuitenkin mennä vielä aikaa, sillä Houbenilla on liian hauskaa päivittäisten seksipuuhien parissa, jotta hän olisi valmis lopettamaan.