Seksilaskuri kertoo rakastelussa kulutetun kalorimäärän

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Kahden kuukauden päästä on jo virallisesti kesä. Jotta kesäkuntoon pääsisi mahdollisimman hyvällä sykkeellä, kannattaa aktivoitua myös makuuhuoneen puolella. Tunnin rakastelu vastaa nimittäin puolen tunnin pituista lenkkiä. Nyt seksin aikana poltetut kalorit voi laskea myös sitä varten kehitetyllä Sex Calculatorilla.

seksilaskuri04042014

Ohjelmaan syötetään sukupuolen ja vartalonmallin lisäksi tiedot käytetystä asennosta ja tyylistä. Sen lisäksi ohjelmalle kerrotaan, kuinka kauan rakastelusessio yhteensä kesti. Tulos kertoo kulutettujen kalorien määrän. Laskimen avulla voi myös näppärästi katsoa, kuinka kauan ja missä asennossa täytyisi illalla lemmiskellä, jotta päivän aikana ahmitut kalorit kuluisivat.

Kerroimme taannoin, että seksi ei polta niin paljoa kaloreita kuin ihmiset luulevat. Seksi on kuitenkin monen mielestä huomattavasti nautinnollisempi liikuntamuoto kuin vaikkapa juoksumatolla hölkkääminen. Quebecin yliopiston tutkijat ovat laskeneet, että miehet kuluttavat puolen tunnin seksisessiossa 120 kaloria, kun naisten kulutus oli 90.

Muutamalla vinkillä läskiä voi kuitenkin polttaa perusseksiä tehokkaammin. Esimerkiksi ennen aamupalaa harrastettu seksi kuluttaa enemmän, kuten myös kekseliäissä jooga-asennoissa tapahtuva lemmiskely. Asentoja kannattaa vaihdella muutenkin saadakseen seksiin ja vartaloon uutta potkua.

Myös marjojen syöminen ennen seksiä auttaa lisäkaloreiden polttamisessa ja se, että vetää vatsaa sisäänsä seksin aikana vatsalihaksia jännittäen. Mikäli seksiä tahtoo käyttää osana treeniohjelmaa, voi laihduttamista nopeuttaa seksiä ennen ja jälkeen tapahtuvalla kuntoilulla.