Harry Potterin maailmasta uusi elokuvatrilogia

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kirjailija J.K. Rowlingin uutisoitiin taannoin käsikirjoittavan Harry Potterin maailmaan sijoittuvaa uutta elokuvaa. Elokuva tulee pohjautumaan kirjailijan Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -kirjaan, ja se sijoittuu aikaan ennen Harry Potter -sarjaa.

Nyt Warner Bros. -elokuvayhtiön toimitusjohata Kevil Tsujihara on nyt paljastanut Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuvaversion laajentuvan yhden elokuvan sijaan kokonaiseksi trilogiaksi. Elokuvatrilogia tulee sijoittumaan New Yorkiin, aikaan 70 vuotta ennen Harry Potter -saagan tapahtumia. Pääosissa on tällä kertaa Newt Scamander -niminen kirjailija.

J.K. Rowling keksi aikoinaan Harry Potter -idean junamatkan aikana, kun hän sai ruuhkaisessa junassa päähänsä ajatuksen pienestä velhopojasta. Brittikirjailija on sittemmin menestysteoksiensa myötä noussut yhdeksi maailman rikkaimmista naisista. Taikamaailmaan sijoittuvista teoksista on tehty muun muuassa miljardeja tuottaneita elokuvia ja suosittuja pelejä. Harry Potter -kirjasarja päättyi vuonna 2007 julkaistuun Kuoleman varjelukset -teokseen.

Uusimmat