TV-esiintyminen nolosti pieleen – kitaristi täysin ratapihalla! Katso video

Viihdeuutiset · Stara.fi

Televisiolähetyksissä esiintyminen ei ole millekään artistille tai yhtyeelle helppo juttu, ja varsinkin suuremmissa gaalatapahtumissa käytännössä jokainen esitys tulee nauhalta. Tämä siksi, että soundcheckille ei ole kertakaikkiaan aikaa. Silloin yhtyeen pitää näytellä esiintyvänsä.

YouTube
YouTube

Verkossa on jo jonkin aikaa kiertänyt video, jossa nähdään Patty Krzyk -nimisen yhtyeen televisioesiintyminen. Monet ovat tyytyneet miettimään onko kyseessä playback vai ei, vaikka asiasta ei jää videon perusteella mitään epäselvää.

Monet asiaa hieman enemmän tuntevat ovat keskittyneet siihen, että yhtyeen kitaristi on esiintymisen ajan täysin ”ratapihalla”, sillä hän ei edes yritä olla esittävinään kappaletta. Monien muiden huomio on taas kiinnittynyt kitaristin erittäin antavaan kaula-aukkoon.