Kim Kardashian käyttää korsettia myös nukkuessaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Realitytähti Kim Kardashianin ja räppäri Kanye Westin kuukauden päästä juhlittavat häät ovat yksi tämän hetken suurimmista puheenaiheista viihdemaailmassa. Kim valmistautuu vuoden suurimpaan mediatapahtumaan kunto-ohjaaja Gunnar Petersonin avulla. Nyt naisen on kerrottu turvautuvan jopa hieman kyseenalaisiin keinoihin kiloja karistaakseen.

Thaimaassa äskettäin perheineen lomalla käynyt Kim Kardashian keskittyi matkalla erilaisten hoitojen ottamiseen. Hän muun muassa maksoi yli 200 euroa 15 minuuttia kestäneestä peppu-, kasvo- ja rintakäsittelystä, Grazia-lehti kertoo. Sen lisäksi nainen käyttää tiukkaa korsettia jopa nukkuessaan, sillä hän tahtoo figuurinsa olevan täydellinen suurena juhlapäivänä. Korsetissa nukkuminen on kivuliasta, mutta nainen on valmis tekemään kaikkensa ulkonäön eteen.

Pariisissa salaisessa paikassa järjestettävät häät osuvat samalle viikonlopulle Cannesin elokuvajuhlien aikaan. Kutsuvieraslistalla ovat muun muassa Euroopan kuninkaalliset ja Obaman perhe. Kim Kardashian sai kuulla liikakiloistaan niin paljon raskautensa aikana, että nainen otti synnytyksen jälkeen laihduttamisen kokopäiväiseksi elämäntehtäväkseen. Aluksi hänen oli tarkoitus pudottaa vain raskausaikana kertyneet kurvit, mutta nyt hänen tavoitteena on jatkaa laihduttamista niin kauan, kunnes hän on saavuttanut Hollywoodin halutuimman naisten koon, eli nollan.