Pikkupoika kuin Pelle Peloton – tämän rakensi lääkeruiskuista!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Vähävaraiset oppivat yleensä etsimään näppärästi ilmaisia tapahtumia ja aktiviteetteja itselleen. Luovuus kasvaa itse tekemällä ja oppimalla. Näemme nyt brasilialaisen pojan, joka on rakentanut itselleen hydrauliikkamekanismilla toimivan minikaivinkoneen tavallisia lääkeruiskuja apuna käyttäen.

YouTube
YouTube

Catalin Sogorin lataamalla verkkovideolla on poika, joka esittelee rakentamaansa kaivuria. Hän on rakentanut laitteen tavallisista ruiskuista ja pienikokoisista kaivurin osista. Hän vetelee ruiskuja yksi kerrallaan ja saa siten aikaiseksi aitoa kaivinkonetta muistuttavan liikkeen laitteeseen.

Poika näyttää tyytyväiseltä luomukseensa. Hän siirtää ruiskun avulla synnytetyn voiman putkien avulla kaivurin pieniin ja liikkuviin osiin. Olisi mielenkiintoista tietää, onko poika ottanut rakennusohjeet netistä vai keksinyt kaivurin tekemisen itse tai esimerkiksi perheensä avustuksella.