Alkoholimarkkinat mullistuvat! Viinajauhe kauppoihin Yhdysvalloissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa on viime kuukausina käyty kovaa julkista kädenvääntöä maamme alkoholiverosta ja sen traagisista vaikutuksista verotuloihin ja työllisyyteen. Hetken päästä viranomaiset saavat uutta ajateltavaa, kun markkinoille tulee jauheena myytävä alkoholi.

palcohol21042014

USA Today, The Verge ja lukemattomat muut mediat uutisoivat, että Yhdysvaltojen viranomaiset ovat hyväksyneet alkoholipuuterin. Suomi ja Euroopan unioni tuskin voivat estää tuotteen markkinoilletulon, kun se on ensin lanseerattu Yhdysvalloissa. Bevlog-julkaisun mukaan tuote on tähän mennessä saanut hyväksynnän TTB-virastolta, mutta lisäselvityksiä tarvitaan ennen myyntiluvan myöntämistä.

Jatkossa päihtymistarkoituksessa myydään siis nesteiden sijaan myös Palcohol-nimistä jauhetta, josta voi tulla veteen sekoitettuna esimerkiksi rommia tai vodkaa. Yhtä lailla valmiita drinkkejä voi jatkossa ostaa pusseittain vaikkapa koko drinkkilistan edestä. Ongelmia jauhe tuonee paikoissa, joihin omien alkoholijuomien vienti on kielletty, kuten esimerkiksi ravintoloissa, festareilla, urheilutilaisuuksissa tai konserteissa.