Kissanpennut päätyivät laatikossa uskomattomalle reissulle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Mouse ja Wi-Fi -nimiset kissanpennut syntyivät Los Angelesissa noin kaksi viikkoa sitten. Heti synnyttyään ne joutuivat vahingossa erikoislaatuiselle reissulle, joka olisi saattanut koitua avuttomien pikkukissojen kohtaloksi.

YouTube
YouTube

San Diegossa sijaitsevan Cox Communications -yhtiön työntekijä kuuli naukumista muistuttavaa ääntä suljetusta pahvilaatikosta. Hän avasi laatikon, ja sisältä paljastui kaksi kissanpentua.

Kissojen emo oli ilmeisesti kuljettanut pennut turvalliseksi luulemaansa pahvilaatikkoon, joka oli päätynyt rekan mukana lähes 200 matkan Los Angelesista San Diegoon. Kissat olivat olleet laatikkoon päätyessään vastasyntyneitä, sillä niiden napanuorat olivat löytöhetkellä vielä kiinni.

Kissojen onneksi yhdellä Cox Communicationsin työntekijöistä oli eläinsuojeluyhdistyksessä työskentelevä veljenpoika. Kissanpennut päätyivät paikalliseen löytöeläinkotiin, joissa niistä voitiin huolehtia tarvittavin keinoin. Hyvin ruokitut ja hoidetut Mouse ja Wi-FI -kissat odottavat parhaillaan pääsyä uuteen kotiin.