Ohhoh, supertähtien sukulaisuussuhteet paljastuivat – yllättäviä yhteyksiä

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Koskaan ei tiedä varmuudella, kenelle sattuu olemaan sukua. Monien julkisuuden henkilöiden joukosta löytyy yllättäviä yhteyksiä, joita ei uskoisi ensalkuun todeksi. Daily Mail -lehden haastatteleman sukututkija Nick Barrettin mukaan esimerkiksi kuningatar Elizabeth ja Hollywood-tähti Johnny Depp ovat toisilleen kaukaista sukua.

Kaksikko on keskenään erittäin kaukaisia serkuksia. Heidän välisensä linkki ulottuu vuonna 1377 kuolleesen Englannin kuningas Edwardiin. Niin ikään poptähti Madonna on sukua herttuatar Camilla Barker Bowlesille, joka tunnetaan tätä nykyä prinssi Charlesin puolisona. Heidän sukulaisensa kuuluivat 1600 ja 1700 -luvuilla vaikuttaneeseen vaikutusvaltaiseen ranskankanadalaiseen perheeseen.

Laulajatar Celine Dionilla on kytköksiä samaan sukuun. Kultakurkku on sukua lisäksi teinipoppari Justin Bieberille. Heidän esi-isänsä Jacques Veda ja Marie Boisdon olivat alunperin Ranskasta, mutta asuivat elämiensä loppupuolella jo Quebecissa, Kanadassa. Hollywood-näyttelijättäret Brooke Shields ja Glenn Close ovat myös samaa verta.

Closen isotäti Mary Eloise Moore on Shieldsin iso-isoäiti. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on sukua tähtinäyttelijä Brad Pittille. Heidän esi-isänsä, virginialainen Edwin Hickman kuoli 1769. Yhteydet politiikkaan jatkuvat, sillä Pittin kumppani Angelina Jolie on myös sukua Hillary Clintonille. Harva arvaisi sitäkään, että Cambridgen herttuatar Kate Middleton on sukua Madonnan ex-miehelle, elokuvaohjaaja Guy Ritchielle.



Uusimmat