Peter Jackson paljasti Facebookissa odotetun tiedon Hobitti-elokuvasta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Peter Jacksonin Hobitti-elokuvatrilogian toinen osa Hobitti – Smaugin autioittama maa teki Suomen kaikkien aikojen suurimman viiden päivän avaustuloksen. Elokuva takoi ensimmäisenä viitenä päivänä yhteensä 1,615 miljoonaa euron avaustuloksen.

Nyt J.R.R. Tolkienin vuonna 1937 julkaistuun klassikkoteokseen perustuvan elokuvatrilogian kolmas osa on nyt saanut uuden nimen, joka kulkee englanniksi muodossa The Hobbit: The Battle of the Five Armies. Nimestä uutisoinut Mashable-sivusto maalailee mielikuvia toiminnantäyteisestä osasta, josta ei puutu taistelukohtauksia. Uudesta nimestä juoruiltiin jo viikko sitten Tolkien-fanien TheOneRing-sivustolla.

Kolmannen Hobitti-elokuvan alkuperäinen nimi oli Hobitti: Sinne ja Takaisin, mutta ohjaaja Peter Jacksonin mukaan se ei enää sopinut päätösosan nimeksi. Elokuva saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa 17. joulukuuta tänä vuonna. Trilogiaa kuvattiin lähes 1,5 vuotta Uudessa-Seelannissa.