Lentokoneen moottori syttyi palamaan – matkustajan video ei herkimmille

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Australian Perthin lentokentällä koettiin tiistaina 29. huhtikuuta pelottavia hetkiä. Vain muutama minuutti sen jälkeen kun matkustajakone nousi ilmaan, sen moottori syttyi tuleen. Lentäjät onnistuivat tekemään pakkolaskun, ja pahemmilta onnettomuuksilta säästyttiin.

YouTube
YouTube

Tulen huomasivat Daily Mail -lehden mukaan ensimmäisenä lentokoneen siiven lähettyvillä istuvat matkustajat. He kertoivat koneen henkilökunnalle jonkin olevan pielessä. Lentokone saatiin takaisin maahan noin viisi minuuttia myöhemmin, sen kierreltyä ensin muutamaan kertaan lentokentän yläpuolella.

Moottoria koetellut palo tallennettiin videolla matkustajan toimesta. Siivestä lähtevät kipinät eivät ehkä näytä videolla erityisen hurjilta, mutta tilanne on epäilemättä ollut erittäin pelottava koneessa istuneille silminnäkijöille. Tapauksen lentokenttä on parhaillaan tutkinnan alla, sillä kyseessä oli jo toinen ongelmatilanne saman päivän aikana.