Uskotko että nämä ovat banaaneja? Mies loihtii ällistyttäviä taideteoksia

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kerroimme taannoin banaanin monipuolisista käyttötarkoituksista, joissa välipalan lisäksi keltaista herkkua pystyy hyödyntämään esimerkiksi joidenkin kosmetiikkatuotteiden korvikkeena. Nyt estradille nousee Keisuke Yamada -niminen nuori mies, joka loihtii banaaneista uskomattomia taideteoksia hammastikuilla kaivertaen.

YouTube
YouTube

Nuori taiteilija on kertonut RocketNews24.com-sivustolle, että yhden banaaniveistoksen tekeminen kestää noin 30–60 minuuttia. Hammastikulla banaanista voi syntyä satuolentoja, tunnettuja hahmoja tai vaikkapa kasveja. Hammastikun apuna hän käyttää jälkiruokalusikkaa, ja mikäli kaiverrettava malli on vaikea, hahmottelee hän siitä ensin kuvan paperille.

Jotta keltainen banaani ei tummentuisi muotoilemisen aikana, sivelee Keisuke sitruunamehua hedelmän pintaan. Miehen veistämistyyli on myös uniikki, sillä hän syö kaikki banaanin pinnasta irroittamansa palat. Kuvien ottamisen jälkeen hän syö lopulta myös veistoksen.