Suomalaisen urheilutähden haastattelu pieleen: ”Mitä vi**ua?!”

Nettivideot Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisten urheilijoiden niin sanottu rallienglanti on muodostunut jo legendaksi, oli kyseessä sitten hiihdosta, jääkiekosta, rallista tai formuloista. Nyt joukkoon on liittynyt koomisella tavalla myös Jere Haavisto, joka voitti motocrossin EMX150 Euroopan mestaruussarjan kilpailun Hollannissa.

YouTube
YouTube

Menestys huomattiin myös kansainvälisessä mediassa, kun MXGP kiinnostui Haavistosta ja pyysi tämän haastatteluun. Suomalaisurheilija ei kuitenkaan ollut aivan kotonaan englanniksi tehdyssä haastattelussa, joka päättyikin melko lyhyeen. Nyt video on julkaistu verkossa ja leviää parhaillaan Facebookissa.