Google-lasit päässä tehdyt kosinnat ovat romanttisia

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Maailman suosituin nettiyhtiö Google on jo pitkään työstänyt täysin uutta käyttöliittymää tietoverkkoon. Google Glass pitää sisällään käyttäjän päähän laitettavat älylasit, jotka tottelevat äänikomentoja ja tunnistavat näkökentässä nähtäviä esineitä ja paikkoja.

Kuva: Google
Kuva: Google

Nyt YouTubeen on ladattu video, jolla nähdään Google-lasit päässä suoritettuja kosintoja. Kosinta on yksi elämän ikimuistoisimmista hetkistä, ja nyt YouTube-videolle on koottu älylasit päässä suoritetuista kosinnoista video. Videon parasta antia on päästä näkemään huikea elämän virstanpylväs ensimmäisen persoonan kuvakulmasta. Liikuttavan hellyttävä videokooste esittelee, mistä Google tuotteessa on kyse – olla mukana ihmisen elämän tähtihetkissä.

Google-laseja on tähän mennessä julkaistu rajoitettu 2.000 kappaleen testierä, ja yksi pari maksaa noin 1.160 euroa. Kerroimme viime vuonna, että ihmiset pitävät sopivampana hintana 75 – 150 euroa. Kolmannes ei maksaisi laseista senttiäkään, koska pelkäävät näyttävän typerältä ne päässään.

Google on hiljattain tuonut markkinoille lukuisia kehysvaihtoehtoja aurinkolasimallistoja myöten. Googlen pyrkimyksenä on tarjota ihmisille muodikkaampia vaihtoehtoja, jotta vuosikausien ajan kehitelty laite ei floppaisi ulkonäkökysymysten takia.

Uusimmat