Tulihelvetti videolle Kaliforniassa – tästä syystä metsäpalovaroitukset täytyy ottaa vakavasti

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltojen Etelä-Kaliforniassa eletään parhaillaan poikkeuksellisen kuumaa aikaa alueelle viikko sitten saapuneiden Santa Anan tuulien vuoksi. Paikallisia asukkaita tiedotetaan suuresta tulipaloriskistä säätiedotuksissa annettavilla Red Flag Warning -varoituksilla, jolloin kaikenlainen tulen tekeminen on ehdottomasti kiellettyä.

YouTube
YouTube

Varoituksia ei anneta turhaan. Sen osoittaa verkkoon julkaistu video, jolla näytetään San Diegossa parhaillaan roihuavien maastopalojen helvetilliset aikaansaannokset. Jed Durgin ajaa autollaan kirjaimellisesti tulimeren läpi, ja huomaa, kuinka valtavat liekit lyövät tien vierellä olevia asuintaloja. Tuntuu uskomattomalta, että pienestä kipinästä alkanut tulipalo tuhoaa silmänräpäyksessä monen ihmisen elämän.

Santa Anan tuulet tuovat vuosittain Kaliforniaan poikkeuksellisen kuivaa ja kuumaa ilmaa. Tällöin ulkona oleminen käy lähes sietämättömäksi suuren kuumuuden vuoksi, ja siksi tuulia on joskus kutsuttu myös paholaisen lähettämiksi. Kaliforniassa voi saada monen tuhannen dollarin sakot pelkästään tupakantumpin heittämisestä liikkuvan auton ikkunasta luonnon äärimmäisen syttymisriskin vuoksi. Video todistaa, että riski on todellinen.