HS: Autoilijoille määrättävät ajokiellot laittomia?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Helsingin Sanomat on tänään tuonut julkisuuteen oikeudellisen seikan, josta on keskusteltu jo parin vuoden ajan vilkkaasti esimerkiksi Facebookissa. Viranomaisten autoilijoille määräämät ajokiellot ovat nimittäin todennäköisesti laittomia. Parhaillaan asiaan haetaan vahvistusta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta.

Asiassa on kyse Euroopan ihmisoikeussopimuksen seitsemännen lisäpöytäkirjan 4. artiklassa ja Suomen perustuslain 21 §:ssä tarkoitetusta niin sanotusta Ne bis in idem -säännöstä, joka kieltää tuomitsemisen samasta rikoksesta kahteen kertaan. Tarkemmin sanottuna Ne bis in idem kieltää tuomitsemisen lisäksi myös jopa uuden tutkinnan käynnistämisen.

Nykyisin poliisi määrää autoilijoille usein ajokieltoja, kun sakkoja on tullut tietty määrä tietyn ajan sisällä. Sakot ovat kuitenkin rangaistuksia rikkeistä tai rikoksista, joista ei voida tuomita enää uudelleen myöhemmin määrättävällä ajokiellolla. Näin ollen ajokiellot tulee määrätä yhdessä sakkojen kanssa, sillä muussa tapauksessa ne ovat laittomia. Viranomaisten mukaan ajokielto on ainoastaan turvaamistoimi.

Ne bis in idem tuli ensimmäisen kerran näkyvästi julkisuuteen vuonna 2012 niin sanotussa Kari Uotin tapauksessa, jossa korkein oikeus joutui lopulta kumoamaan oman laittomaksi osoittautuneen tuomionsa. Siihen saakka veroasioissa oli Suomessa määrätty sekä veronkorotuksia että rikosoikeudellisia rangaistuksia, eli kaksi rangaistusta yhdestä rikoksesta. Sittemmin eduskunta on muuttanut lakia vastaamaan Euroopan ihmisoikeussopimusta.