UFO putosi kasvimaalle Kiinassa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Lukuisat ihmiset ovat vuosikausia väittäneet tehneensä havaintoja tunnistamattomista lentävistä esineistä, jotka ovat joidenkin uskomusten mukaan maan ulkopuolisten olentojen avaruusaluksia. Yleensä havainnot osoittautuvat lentokoneeksi, sääpalloksi tai heijastukseksi.

YouTube
YouTube

Nyt Kiinan Heilongjiangin maakunnassa on todistettu omituista tapahtumaketjua, kun erään viljelijän kasvimaalle syöksyi UFO, eli tunnistamaton lentävä esine. Kyläläiset olivat ensin huomanneet kolme lentävää esinettä taivaalla, kunnes ne putosivat maahan tulipalloina. Maahan syöksyneet esineet osoittautuivat pyöreiksi metallipalloiksi, joiden leveys on 76 senttimetriä ja paino 41 kiloa. Jotkut väittävät esineiden olevan rikki menneen venäläisen tietoliikennesatelliitin osia. Tutkimusryhmä selvittää asiaa, Kiinan uutistoimisto China News Service tiedottaa.

Kerroimme hiljattain, kuinka älyllistä elämää Maan ulkopuolelta etsivän SETI-hankkeen parissa työskennellyt vanhempi astronomi Seth Shostak on vakuuttanut, että ihmiskunta löytää uutta elämää avaruudesta vielä tämän vuosisadan aikana. Hän ei tahdo kysyä, onko avaruudesssa elämää, vaan keskittyisi mielummin sen löytymisen ajankohdalla spekuloimiseen. Monen mielestä on itsekästä ajatella, että Maan asukkaat olisivat ainoita maailmankaikkeudessa.