Näin tutut soittoäänet taipuvat dubstepiksi – tuloksesta YouTube-hitti

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Nokian legendaariset pimputukset lienevät edelleenkin tunnetuimpien soittoäänien listalla. Jokainen osaa hyräillä ainakin Mäkitorppa-ääneksi nimetyn melodian. Soittoäänien tilaaminen oli yhdessä vaiheessa kova ja kukoistava bisnes, mutta nykyisin suurin osa pitää puhelintaan äänettömällä ja pelkällä värinällä.

YouTube
YouTube

Applen iPhonessa ei turhia retostella soittoäänillä, ja sen perusäänten valikoima on pysynyt suhteellisen samanlaisena mallista toiseen. Mikäli ihminen haluaa puhelimelleen erikoisemman soittoääneen, voi hän valita sen suoraan omasta äänikirjastosta tai vaihtoehtoisesti nauhoittaa uuden. Nykyisin jopa värinän rytmin pystyy määrittelemään itse puhelimelle naputtelemalla. Eräs mies päätti kuitenkin käyttää soittoäänikirjastoa kappaleensa pohjana.

MetroGnome loihti verkkoon iPhone-nimellä kulkevan sikermän, joka yhdistelee konemusiikkiin omenapuhelimessa olevia soittoääniä. Hän saa yhdistettyä soittoäänet dupstep-tyyliseen kappaleeseen oivalla tavalla ja lopputulosta voi pitää onnistuneena. Video on saavuttanut vuorokaudessa liki 100.000 katselukertaa.